maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun kukkia


Aiemmin hankittu jouluamaryllis eli oikeammin ritarinkukka alkoi jo kuihtua jouluaattona, mutta ananaskasvien heimosta Bromeliaceae tuli timanttiananas Guzmania lingulata 'Hope' naapurin joulutervehdyksenä ikkunalaudalle istumaan. Maassa ei tänä vuonna ollut lainkaan lumipeittoa, pakkasilmatkin tulivat vasta tapaninpäivänä.
(Niin meni myöhään kaksi vuotta takaperinkin, että vuosi vaihtui vihreänä. Vasta loppiaisena 2014 tuli ensimmäiset lumikuorrutukset pihapuihin. Vuonna 2011 oli talvi alkanut lähes yhtä myöhään, kun teimme hautaa Wilma-koiralle 21 12, satoi silloin ensimmäisiä lumia.)

Tällä jalostemuodolla on kukintoa muodostavissa lyhyissä suojuslehdissä kynnen kaltainen valkoinen kärki. Kuten lähes kaikki sukulaisensa, tämäkin kuuluu trooppisten metsien päällyskasveihin, jotka sijoittuvat puiden oksien hankaan tai muihin sellaisiin kohtiin, jossa saavat enemmän valoa kuin maanpohjalla. Heimon kotimaa on Amerikoissa, jossa sitä tavataan päiväntasaajan molemmin puolin sopivassa lämpötilassa, johon kuuluu aina lämmin yö.

1950-luvulla oli yleisin tämän kasvisuvun edustaja nuokkupapinkaura Billbergia nutans, sen kuului olla kukkapöydällä! Tietysti siellä nököttivät myös isogloksinia eli suppilokukka Sinningia speciosa ja soilikki Streptocarpus sp, joita ei kovin paljon enää näe. Asuin niihin aikoihin Lehtimäellä, jossa tutustuin mm. Kankaan sukuun. Näissä kodeissa emännät kovasti vaalivat huonekasveja. Mikäs oli papinkauran ja muiden saatujen kasvien kasvaessa omassakin asunnossani koulutalon yläkerrassa, kun uunilämmityshuoneessa kukkapöytä sijoitettiin ikkunan lähelle. Lämpöpatteria ei ollut siinä vieressä hohkamassa.

Papinkaura tuli kasvatettavaksi Suomessa 1920-luvulla ja yleistyi 1930-luvulla. Sillä oli useita punaisia suomumaisia suojuslehtiä ja varsinaisessa kukinnossa sinistäkin väriä. Bromeliaceae-heimon kasvit ovat luonteeltaan kerran kukkivia. Kukkimisen tapahduttua emokasvi kuolee, ja sen tyveltä nousee sukua jatkamaan uusia poikasia. Parhaiten kasvia hoidetaan sen elinaikana siten, että lehtisuppilossa on aina hieman vettä.

Kun sen poikasia istutetaan uusiin ruukkuihin, pitäisi käyttää mullan lisänä puun kappaleita ja sammalta, vähän orkidean tapaan. Muistelen 1950-luvun aikaista papinkauranruukkuani, josta noita poikasia ei eroteltu. Leikattiin vain saksilla kuihtuva kukkinut varsi pois, ja jälkeläiset jatkoivat samassa mullassa. Lopulta koko ruukku oli tupaten täynnä suppiloita ja tietysti monia kukkavarsia...

Miss' sypressit tuoksuvat talvellakin... Oma suosikkini on nykyisin joulusypressi eli joulukataja Chamaecyparis lawsoniana 'Ellwoodii'. Se on tuo isompi kuvan keskiosassa. Kun en tuo sisälle joulukuusta, saa sopivaa jouluntuoksua ruukun asukista. Eikä karise neulasia tarttumaan sukanpohjiin! Niitä on myynnissä aika monenkokoisia. Sinivihreä väri sopii meidän tuvan värimaailmaan oikein hyvin. Viime vuonna jouluksi hankittu jaksoi pysytellä suihkuttelun ansiosta sisällä elossa koko kevään, ja istutin sen sitten etupihalle kukkapenkin asujaksi. Ulos istuttamani pikku kasvi näytti olevan vielä syksylläkin voimissaan, kuinka sitten lienee kevääseen asti, jos se kuivuu.

Kuulemma yleisin talven kiusatyö tälle kasville on vedenpuute, sen pitäisi saada sen takia kasvaa roudattomassa kohdin. Taitaa jäädä kuitenkin haaveeksi tuossa pihassa, vaikka siinä onkin havunoksia koristeena ympärillä. Maan lounaisimmissa ja eteläosissa niitä saattaa ylitalven kasvaa, kun taimen alusta suojataan muulla peittoistutuksella, joka estää roudan muodostumisen.

Matalampi joulusypressi-istutus tuli tyttären mukana tervehdyksenä, sen seuraksi oli istutettu valkoista tulilatvaa Kalanchoe ja pikkumurattia Hedera. Tässäkin lienee havun osalta kyseessä Chamaecyparis- sukua, tässä jalosteessa nuoret versonkärjet ovat vaaleammat kuin muu kasvi.

Nimi kataja tulee siitä, että samaan heimoon Cupressaceae kuuluvat myös katajat Juniperus, joita on 67 lajia, jolla luvulla se on heimon suurin suku. Joulukatajamme suku Chamaecyparis eroaa aitosypresseista Cupressus siinä, että niiden oksanhaarat ovat litteitä. Cupressus-suvun lajeja ei juuri kasvateta Suomessa ulkosalla, vain Kaskadi-vuoristosta kotoisin olevaa nutkansypressiä C.nootkatensis tavataan Mustilan arboretumissa juuri ja juuri menestyen. Pääosa niistä kasvaa pensaina ja lumenpinnan yli kasvavat oksat kaljuuntuvat. Välillä laji on on ollut sijoitettu valesypressien sukuun, nyt taas tähän nykyiseen.

Valesypressien sukuun kuuluu vain seitsemän lajia, niistä alkuperäisinä viisi itä-Aasiassa ja kaksi Pohjois-Amerikassa. Ne kasvavat lauhkeiden alueiden havumetsissä. Mustilan arboretumissa on nähtävänä puun kokoon kasvaneet japanilaista kantaa oleva hernesypressi Chamaecyparis pisifera ja pohjoisamerikkalainen lawsoninsypressi C. lawsoniana. Hernesypressejä on myös monissa puistoissa, esim. Aulangolla. Nimensä se on saanut oksien kärjissä olevista neulaspallosista, jotka ovat noin herneen kokoisia. Nykyisin myydään joulusypresseinä myös hernesypressin kääpiömuotoja tai pikkutaimia.
Jos tämä heimo enemmän kiinnostaa, niin olen kirjoittanut siitä oman artikkelin, jonka postaus oli 04 01 2013.


Lopuksi kuva omasta taimitehtailusta. Kuinkahan monennet komeamaksaruohon taimet ovat tulossa?