Hankikanto-lunta on vajaat 10 cm, siinä näkyy hyvin rusakon kevyt askel puutarhassa, minua ja koiraa kyllä upottaa. Lumet ovat peräisin jo aiemmista sateista, puolivälissä joulukuuta tuli yli kaksikymmentä senttiä märkää ja painavaa kerralla. Se satoi sulan maan päälle, joten hangen alla on mukavia ruokailupaikkoja myyrille, sen näkee koiran innosta syöksyä tuon tuosta kaivelemaan hankea varsinkin lehtevien kukkapenkkien ja ojanpohjien tienoista.
Lehdet ovat soikeat, kiiltävät ja ikivihreät, minun saamassani yksilössä punertavan sävyiset.
Se on kotoisin Pohjois-Amerikasta, USA:n itäpuoliskolta, jossa sitä kasvaa laajalti, ja siitä on kaksi eri tyyppiä. Eteläisempi, joka tuossa kuvassa, on suurimarjaisempi ja siksi kukkakauppojen suosiossa. Pienempimarjainen kasvaa alueen pohjoisosissa, ja Mustilan arboretumin sivujen mukaan menestyy myös heillä, sitä suositellaan täällä kasvuvyöhykkeille I-III.
Wikipedia muistaa mainita, että kasvissa on metyylisalisylaattia, ja sen vuoksi sitä pidetään myös rohdoskasvina. Salisylaatti-sana on johdettu sanasta Salix pajukasvit. Salisyylihappo, jota saadaan mm. koivuista, pajuista ja poppeleista, on raaka-aine mm. aspiriinille.
Katsoin netistä, että kyseinen aine on kasveissa hyvinkin tavallinen solutuote, sitä näyttää esiintyvän mm. teessä, kahvissa, papaijassa, mansikassa, kanelissa, tomaatissa, mustaherukassa jne.
Oli muuten kiinnostava havaita se haju, kun tyhjensin pitkään kukkavaasissa seisoneet maksaruohon oksat. Tuoksu oli selvästi hapahko ja toi mieleen raparperin. Ilmeisesti se on peräisin kasvin kyvystä menestyä kuivissa paikoissa, soluneste on hapanta. Siitä tulikin mieleen, että kasvatin vuosi sitten toiselle naapurilleni muutamia taimia, kun hän oli saanut selville, että niitä voisi syödä.
