tiistai 1. toukokuuta 2018

Rästitöitä

Kevätlumipisara Leucojum vernum
Kevättähti Chionodoxa
Viime syksyllä vanhaan kompostiin perustettu tulppaani-istutus sai syksyllä katteekseen hevoskastanjan lehtiä, ja hyvin hoitivatkin asiansa...
Viikko sitten voitiin jo sanoa hyvästit lumipeitteelle tontillani, joten kevätpuuhat pääsivät alkuun. Sinivuokot, scillat, kevätlumipisara ja kevättähdet alkavat kukintaansa. Viileät yöt vielä jarruttavat kiihkoa. Toki viime viikon alussa (ma-ti) kävin punaherukkapensaiden perusteelliset harvennukset ja liudan muitakin oksimisia koristekasviosastoista

Routa on suurin piirtein häipynyt, ja lisäksi sunnuntaina saatiin yksi reippaan puoleinen sade. Piti ryhtyä 2016 tehtäväksi jääneeseen hommaan, nimittäin multapenkin pois siirtämiseen etupihalta, kun uusittu vuorilaudoitus on aivan liian lähellä. Kukkapenkkien pinta pyrkii kohoamaan, vaikkei multaa lisättäisikään. Lahoavaa kasvimassaa jää syksyisin, ja siitähän sitä multaa tulee.

Penkkiä ympäröi laatta-alue, ja on tarkoitus saada alue kokonaan laatoitettua, ei siihen paljon laattoja tai pohjamursketta kulu. Työmaa seisoo nyt vapun kunniaksi, mutta on hallittavissa oleva ainakin tuon mullan siirron osalta. Siinä on ehkä 4-5 pulkallista pois kuskattavaa.
Etupihalla oli äitini peruina kukkapenkki rapun kahtapuolta, sen toisen sain siirrettyä jo syksyllä 2016, mutta kahteen siirtelyyn ja laatoitukseen eivät voimat ja aika riittäneet. Tätä paikkaa oli muutettu viimeksi vuonna 2000, kun talolle tuli edellinen ulkomaalaus. Silloin siirsin äitini kasvattamat pionit ja kuolanpionit tästä alatien varren penkkiin, jonka kunnostin silloin. Toki kasvit ovat vaihtuneet, mm. kultahelokki jo kokonaan hävinnyt, vaikka se viihtyi monta vuotta hyvin. Yhdessä kasvatettava tarha-alpi oli sille liikaa.

Viime kesä hupsahti jotenkin ohi, kun innostuin tekemään siirrettäville kasveille uusia kasvupaikkoja alapuutarhalle, mutta ensimmäisiin löytyivät kasvit lähempää, kun nämä etupihalta muuttavat olisivat olleet melko matalia ja näkymättömia noihin paikkoihin. Niinpä hankin syyshortensioita ja niiden joukkoon pihan eri paikoista löytyneitä sitkeitä vuorikaunokkeja. Ja sitten tulivat arboretum-hommat. Pihapenkki huokasi saaneensa armovuoden...


Päädyin lauantaina hakemaan lapion, talikon ja perunakuokan pulkan seuraksi. Irtinouseva aines ensin suojamuoville, kasvimättäät voi panna jopa suoraan pulkkaankin. Olin katsastanut, että se alatien varren penkki hyvinkin nielisi lisää tarjokkaita, kun siitä oli hävinnyt melkoisesti kasveja jättimalikkasienen rihmastorintaman mentyä ylitse. Viime kesänä jo kuokin tilalle ehtinyttä vuohenputkea pois, joten työ ei ollut aivan äärettömän toivotonta.

Pohjoissyrjällä penkki on matalampi, ja sitä oli aika helppo lapiolla nostaa vanhalle keinunkatokselle, joka nyt palveli uusiokäytössä, kun keinu oli mennyt metallien keruuseen jo pari vuotta sitten. Toin pulkassa toiseen päähän siirrettäviä kasvimättäitä sen verran, kuin arvelin mahtuvan. Kolossaan on jo pensaskärhön Clematis recta mätäs, joskaan en ole ihan varma, paljonko sitä tällä yrityksellä yläpihalta nousi, kun pohjalla tuntui vielä routaiselta. Siinä on kyllä tilaa vieressä, jos vielä jotain löytyy ja viereiseen tuijaan saa kiinni tukinaruja, vaikkei tuo niin kovin korkeaksi kasvakaan. Muu massa lienee peitto- ja idänkurjenpolvea sekä ainakin tarhakieloa. (Itse asiassa sen kielon nimi ei virallisesti ole tarhakielo, se on annettu kallio- ja lehtokielojen hybridille, mutta siihen aikaan kun äitini sen 1960-luvulla sai naapurista, sitä sanottiin sillä nimellä. Se eroaa tavallisesta kielosta siinä, että on paljon rotevampi, tummanvihreä- ja kiiltävälehtinen, ja kukat ovat isommat, laakeammat kuin majaliksella. En ole nähnyt Convallaria majaliksen ssp. montana-muotoa, joka on alkuperältään pohjoisamerikkalainen, joten en tiedä, olisiko tämä se.)
Massojen lisäyksiä alareunan puolelta. Siitä oli lahonnut yksi kappale aidakettakin, pitää uusia, etteivät mullat vieri. Myyrät mylläsivät niihin aikoihin melkoisella voimalla, kun laitoin näitä aidakkeita, joten osa on jo jouduttu vaihtamaan edellisinä vuosina. Keinunkatoksen tukina palvelleet kaksi melko pitkää alumiiniputken kappaletta saavat jäädä kärhölle tukikepeiksi, kun muoviset vihreät tuntuvat hieman taipuilevan.
Tuon tuijan vasemmalla puolen kukkapenkki päättyy, ja siinä on asunut Elsan peruja ollut kuolanpioni Paeonia anomala, jonka siirsin silloin vuonna 2000. Osa ylös kaivetusta mättäästä lohkesi silloin, joten penkkiin tuli kaksi kuolanpionia, toinen hieman lähemmäs tietä. Jättimalikka kuritti kuitenkin sitä pienempää lohkaretta aika lailla, enkä ollut varma, tulisiko siitä mitään, mutta näytti jo muutaman kukan jaksaneen kehittää viime vuonna.

Kuva netistä, kun en jaksanut plarata omia...

Tässä suurin kuolanpioni-mättääni, kuva eilen, joka on kasvanut niin, että 10-15 cm:n reunaosa otettiin tuttavan kukkamaata ilahduttamaan eilen. Saan sitten tuon  penkin ja viereisen tuijan rajaaman polun vähän isommaksi, kun usein pitää kulkea puutarhakärryjen kanssa sinne pitkän penkin alapuolelle. Keltapeippiä kasvaa juurellaan.
Muut mullat ja paakut pääsivät jatkamaan olojaan yläpihan puolella, siinä sijoittelin kasvustoja ja multia kolmeen kohtaan, joista kahdessa oli jo ennestään ollut kukkapenkki. Nyt muovin alla olevasta jäännösmassasta vielä osa kulkeutuu niihin, kunhan jaksan, ja loput sitten alatien varteen sitä pitkää penkkiä kasvattamaan.

Talon syrjästä suoraan tielle päin olevaa penkkiä paisutin noin vajaalla puolella neliöllä, että sen reuna on kohtisuoraan tielle päin, tuijan lähelle asti.

Toinen entinen penkki oli tehty jo aiemmin, mutta kasvatin senkin kokoa noin 50%. Se on kotikujan varressa, eikä siinä nyt ollut kasvanut mitään, kun en ollut ehtinyt tuumia asiaa. Tiilipenkereen reuna tekee metrisen pudotuksen tuossa kohta, joten tässä ei paljon liikuta, mutta lumia tule talvella paljon.
Tien reunaksi on istutettu kolme kartiotuijaa, ja tässä on nyt kaksi etupihasta ulompaa, joiden jälkeen tulee papulanruusuaitaa. Niiden väliin mahtui vielä penkin aihiota.
Näiden kolmen penkin asukkaat ovat ainakin kurjenpolvia ja kieloja, mutta sitten kesällä näkyy, mitä muuta löysin....

Pation laiteessa olevan kukkapenkin asukkaina on ollut vajaan 10 vuoden ajan kaksi timanttituijaa, joiden vieressä kasvaa mm. kartanopionia Paeonia x hybrida. Tästä kuvan kohdasta kaivettiin tuttavan kassiin osa toisesta pois, koska olen onnistunut saamaan tähän myskimalvan siementaimia, jotka jo viime vuonna kukkivatkin.
 Kartanopionin kuva on tästä blogistani, postaus 13 06 2017.

Alatien varren penkistä meni vielä samalle maailmanvalloitusmatkalle yksi Elsan peruna ollut talonpoikais- eli tarhapionin Paeonia x festiva mätäs, joka sekin siirrettiin vuonna 2000 etupihan penkistä kuolanpionin siirron aikoihin.
Tarha eli talonpoikaispioni, kuva on netistä ja blogista Ritvan elämää..
Sekin pensas halkesi silloin, joten niitä oli kaksi. Nyt pussitettuun kohtaan näytti kyllä jääneen vielä sitä kasvia teresanruusun juuren ankkuroimana.

Syksyn useat ja omat alkuviikolla aikana tekemäni oksasavotat saivat jatkoa vielä lauantai-sunnuntaiperiodina 28-29/4, kun sain apujoukkoja. Toivottavasti ne ovat nyt pitkäksi aikaa ohi, koska jälkiraivausta tulee niin kovin paljon. Varmaan kekojen selvittelyssä menee enemmän kuin toukokuu... Nyt oli työn kohteena tiuhoja tuomi- ja pihlajapusikoita, keloutuva omenapuu ja sellaisia havu- ym. puiden alaoksia, jotka haittaavat liikkumista kulkuväylän varressa kasvaessaan.

Kaivonkopista oikealle on lehtikuusen runko paljaana 4 m:iin asti, sen oksat laskeutuvat lähes maahan polulle ja viereisten pensaiden päälle.
Omenapuusavotan lajittelu tuotti haketettavan kasan oikealla ja sahailtavat vasemmalle. Muut syntyneet oksakasat lähempänä taloa tai vielä syntysijoillaan.
Elsa- hopeakuusi on myös saanut luopua monista alaoksakiehkuroistaan, kun se on parkkialueen vieressä ja oksat alkoivat jo vallata puolet toisen auton paikasta. 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntaina 2018

Äsken kuikuilin pihalla mursketta ripottelemassa, ettei tulisi liukastumista, jos sattuisi niin, että virpojia kävisi vierailemassa.
Kevät ei ole vielä saapunut, vaikka juuri on eletty se yö, jolloin kellonaikaa muutetaan tunnilla eteenpäin. Tietokoneeni osasi sen tehdä itsestäänkin, kuten ennenkin, muut laitteet pitää itse asettaa. Siis kesäaika on tällä hetkellä 08.12 am.

Yön aikana oli tapahtunut ihan ihmeitä, kun pitkään räystäällä riippunut lumi oli tipahtanut alas!
Varhaisaamu on elettyä ja mennyttä. Tätä päivää juhlistaakseen luonto päätti antaa pakkasettoman yön, joka on ollut kovin harvinaista herkkua tämän  vuoden puolella, taisi olla tammikuun lopulla se edellinen kerta.

Ajotien varren maisemat maantielle päin.
Murskeilun jälkeen....
Toki on joinakin päivän parhaina hetkinä käyty nollan yläpuolella, mutta sateet ovat olleet etupäässä pakkaslumia, eikä niitäkään paljoa ole kertynyt. Metrinen penkka lapioiduissa kohdin kuitenkin odottaa sulamistaan.
Viime yön tuloksena piharuukkujen talviasetelmat olivat päässeet lumikuormastaan, mutta joulutähtikukat olivat vielä tiukasti jäässä, eivät nousseet. Jos kuitenkin nyt innostuisi pääsiäiseksi tuomaan pikkunarsissiruukkuja kaupasta, niin ei ainakaan alkuviikosta, kun ollaan taas enemmän pakkasen valtakunnassa.
Siispä on tyydyttävä sisätilojen kevätseurantaan, sielläkin ollaan kovasti myöhässä. Lämpötilojen ja valon puolesta olisi mustanmerenruusujen Achimenes kevätpuuhat voinut aloittaa jo tammikuussakin, mutta kun talo oli pari kuukautta kylppäriremontin vallassa, en etsinyt viime vuotisia ruukkuja ennenkuin vasta helmikuun viimeisinä päivinä.


Ruukut olivatkin pullollaan pikkukäpyjä, ja kun en raaskinut mitään niistä hyljätä, niin sen seurauksena on nyt kymmeniä poikasruukkuja odottelemassa paikkaansa tässä maailmassa. Aika tavaran kaupitsee, toteaa sananlasku... Sekä valkokukkaisissa että violeteissa oli paljon alkuja, yhdistelin aika moneen ruukkuun molempia, mutta jokunen on vain yhtä laatua.

Niiden tunnistaminen on helppoa, kun violetit kasvavat paljon isommat versot ja lehdet, mutta värikin sen jo sanoo, sillä valkoisten lehdet ovat vaaleammat ja vähemmän karvaiset. Monena vuonna on violettien kukinta alkanut jo pääsiäiseksi, mutta nyt siihen kuluu vielä ainakin pari viikkoa.


Vaikka alunperin oli tarkoitus tehdä remonttia vain pesuhuoneeksi tarkoitetussa osassa, niin jotenkin lipsahti ehostelua eteisenkin puolelle, jossa seinäpanelit viimein saivat vaaleampaa väriä. Nehän olivat olleet seinillä käsittelemättöminä jo vuodesta 2000, joten valoisuus lisääntyi ihmeesti! Vintin varastoista löytyi entisessä kodissa olleen kirjahyllyn joutavia osia, joten nekin saivat maalia ja tulevat tähän tilaan kapean kukkapöydän virkaan ikkunan alle.  Tuossa nyt odottavat seinällä sijoitustaan.
En ole sijoittanut seinille vielä mitään, jos aiottu huonekalujärjestys vielä jotenkin vaihtuisikin. Katsotaan nyt se lattiapäällyste ensin paikoilleen.
Eteisen ehostusremontti on tässä suhteessa kesken, sillä viikonvaihteessa tulee termomatto vielä asennettavaksi lattialle, ja sitten vasta kalut lopullisesti. Entisistä tavaroista ainakin sisareni Marja-Leenan tekemä lasityö-kukka ja tytär Helenan matkatuliainen Unkarista, kuivatut Pulsatillat kehyksissä, ovat päättäneet vallata tässä seinätilaa.


Helenan myöhempi tuliainen Mikkelin suunnalta, huovutustyö Kukkaköynnös on jo aikaa sitten tehty seinäkoristeeksi, ja nythän se sopii tähän uuteen vaaleuteen, kunhan paikka tulee katsottua.


Kupariköynnöksen Episcia cupreata versot ovat jo venähtäneet, joten oli aika tehdä latvoista pistokkaita. Pari astiallista vielä odottaa istuttamista, toiset kaksi matkasivat jo uusiin koteihinsa. Enemmänkin voisi tehdä, kun kahdessa ruukussa on vielä leikkuun kohteita.


   Enkelinsiipi Begonia corallina-hybridi on niin kova kasvamaan, että sitäkin on vähintään kerran vuodessa leikattava ja parhaat pätkät veteen juuria tekemään. Nytkin on yksi astiallinen odottamassa. Nuo kolmiokäenkaalin Oxalis trangularis ruukutkin, joita on kaksi, voisi taas jakaa. Kunhan tulisi tilaa...

Kylppärin puolellakin on kaksi valoisaa ikkunaa, joten osa huonekasveista sai paikkansa täällä. Kiinanruusuja Hibiscus sp on kaksi, toinen niistä matkusti tänne, samoin jouluksi hankitut kolme huonesypressiä Chamaecyparis lawsoniana ja hopean värinen kapealehtinen begonia. Päiviltä saatu pääsiäisruukku helmililjoja Muscari armeniacum siirtyi myös tälle puolelle, koska huonelämpö on hieman pienempi kuin asuinhuoneissa.

Tänä vuonna en kasvata pääsiäisruohoa, sillä vuosi sitten hankin kestokoristeen amerikanreisulla tekokukkien kaupasta
Mukavaa pääsiäisen odotusta!
              

perjantai 16. helmikuuta 2018

Karnevaalit takana, mutta joulupähkinät mielessä

Ollaan siis menossa pääsiäiseen, kun juuri on vietetty karnevaaleja Riossa, sieltä aurinkoiset kuvat ovat välittyneet median tarjontaan.
Pähkinät kuulunevat jouluun, mutta minulle ovat aina kuuluneet muutenkin toivottuihin kaapin namivarastoihin.

Minä ja kuparilehti tähyämme helmikuun harmaata maisemaa tältä päivältä. Metsä maantien toisella puolella on täytemaalle istutettu männikkö, mutta siellä on sekapuuna enimmäkseen koivuja. Tutustutaan tänään koivujen etäisiin sukulaisiin!
Pääsiäinen on  odotettavissa 40 päivän päässä laskiaisesta. Se osuu tänä vuonna ihan maalis-huhtikuun taitteeseen, kun pitkäperjantai ja lankalauantai ovat vielä maaliskuuta. Ei nyt ihan aikaisimmasta päästä pääsiäinen, mutta kuitenkin melko varhain, toki on silloin eletty jo kevätpäiväntasaus ja kesäaikaan siirtyminen.

Jakarandakuja kukassa
Ajatukset ovat keskitalvella joskus karkaamassa etelään ja lämpimämpiin seutuihin, joissa tähän aikaan aurinko on siirtymässä keskitaivaalle päivisin, kun  ollaan Kravun kääntöpiirin tienoille menossa. Siellä ei ole ollut tietenkään aitotalvea, vaikka muunlaista vuodenaikavaihtelua olisikin. Jos muut olosuhteet, varsinkin sisämaassa ovat sopivat, saattaa tulla lehtien varisemiseen johtava kuiva aikakin. Puissa ei ole yleensä oikeaa kaarnaa, pinta on siloisempi ja haihtumista estävämpi. Monet puut aloittavat kukinnan aikaisin keväällä. Ehkä hätkähdyttävimpiä ovat sinikukkaiset jakarandat Jacaranda mimosifolia, joita keväisillä turistimatkoilla joskus pääsee ihailemaan.

Nuorehkoja pekaanipähkinäpuita. Kuva Wikipediasta.
Olen katsellut alkuvuodesta monta Teksasissa tehtyä Unelmarempat -ohjelmaa, jossa noita erilaisen ilmaston puita on aina näkyvillä antamassa asuintalojen tienoille puistomaisen ilmeen. Tottakai magnolioita ja sitruksia on istutettu, mutta pidetään näemmä itsestään selvyytenä, että myös pähkinäpuu on tontilla. Puut tuottavat niin paljon pähkinöitä, että yhdestäkin riittää myyntiin. Keskimääräinen sato on kuulemma 40 kg puuta kohti.
Kimppu kypsiä pekaanipähkinöitä puussa, kun kuoret ovat avautumassa.
Pekaanin hedenorkkoja.
Näissä pihoissa on suosittu pekaanipähkinää Carya illinoinensis. Toinen nimi on pekaanihikkori, sillä tämä laji on hikkoripuista suurikokoisin. Se kasvattaa laajan latvuksen, jonka korkeus voi tulla 45 m:iin. Rungon paksuus yltää kahteen metriin, jos puu saa kasvaa kauan samalla paikalla. Sen ikä on tavallisimmin yli 200 v (jopa 300), joten nykyiset isot puut ovat istutettu kauan sitten, vankkureiden aikaan.
Jalo- eli saksanpähkinä Juglans regia. Kuva on Wikipediasta
Hikkorit kuuluvat jalopähkinöiden heimoon Juglandaceae, joka on saanut nimensä varsinaisilta jalopähkinöiltä Juglans. Niistä meillä tunnetuin on saksanpähkinä Juglans regia, tuo joulunajan paras pähkinä aivoja muistuttavine ulkoasuineen. Pekaanin hedelmä ei ole niin poimuinen, ja sen siemen on myös ohutkuorisempi.
Pyökkimetsää Saksassa. Kuva on Wikipediasta. Meillähän pyökki on superharvinanen puistokasvi, lähinnä pensasmaisena kasvava, mutta Tanskassa tai etelä-Ruotsissakin niitä jo näkee puun kokoisina. Pyökkipuiden alla on usein niin vähän valoa, että kesäajan aluskasvillisuus on niukka.
Juglandaceae eli jalopähkinät, hikkorit ja mm. siipipähkinät Pterocarya ovat lähisukua pyökille Fagus sylvatica, ne kaikki ovat siis lahkoa Fagales. Siinä ryhmässä hede- ja emikukat ovat erillisissä norkoissa. Ja tuohon suureen ryhmään kuuluu myös kotimainen tuttavuus, heimo Betulaceae eli koivukasvit. Koivukasvien siemenet ovat pieniä! Mutta niilläkin on hyvin paljon kysyntää lintujen ruoan lähteenä.

Pekaanipähkinän C. illinoinensis luontainen esiintymisalue.
Latinalaisesta nimestä voi päätellä, että kyseessä on pohjoisamerikkalainen puu. Sen esiintymisalue on Mississippin tienoissa, mutta istutettuna viihtyvyysalue on suurempi. Teksasin tunnuspuu on pekaanipähkinä. Parhaimmat kasvupaikat ovat tulvatasankoja, joissa maa on ravinteikasta ja osan aikaa vuodesta kuivempaa. Pekaanipähkinää on viljelty 1800-luvulta alkaen, ja maailmankaupan sadosta nykyisin n. 80% tulee USA:sta, se on Wikipedian mukaan 140 milj.kiloa. Viljelyä harrastetaan sekä idässä että lännessä, sopivissa oloissa kautta maapallon nykyisin.
.
Intiaanit käyttivät (ehkä kukaties vieläkin) pähkinää yleisesti ravintonaan mutta myös lääkkeenä, ainakin ihottumissa tai tuberkuloosin hoitoon. Sehän on selvää, että pekaani ylläpitää myös paljon pikkunisäkkäitä, ja lehdet maittavat valkohäntäpeuroille.

Pekaanipähkinä olikin meillä vielä viime vuosituhannella aika tuntematon maalaiskauppojen tarjokas, mutta nykyisin saatavilla eri puolilla Suomea. Luulen, että varsinkin Lidlin kauppojen tulo Suomeen lisäsi paljon pähkinäkauppaa, ainakin se on vieläkin enemmän niitä laatuja tarjoava kuin muut maaseudun kaupat.

torstai 21. joulukuuta 2017

Silver dollar tree ja muita myrttikasveja


Kyseessä on moisen lempinimen saanut tuhkaeukalyptus Eucalyptus cinerea, joka on australialainen kasvi, kotoisin kaakkois-Australian rannikolta. Se on tullut hyvin suosituksi kasviksi yksittäispuina sekä koristeistutuksissa lauhkeilla alueilla. Myös floristit suosivat harmaanvireitä siroja oksia leikkovihreän tarjokkaana, sen väri antaa hyvän taustan heleänvärisille kasveille.
On tietysti selvää, että kasvista on tehty myös evergreen-versioita kankaasta, muovista ja niiden yhdistelmistä. Nämä oksat sain sisko Raijalta Amerikasta marraskuussa, ja ilahduttavat nyt alkuun sisällä. Siellä ne ovat hyvin suosittuja, ja olisivat varmaan täälläkin, jos niitä olisi kaupan.

Tässä on maailman toiseksi kookkain kasvilaji(paljassiemenisiin eli havupuihin kuuluu korkein: punapuu Sequoia sempervirens, jota ennen sanottiin mammuttipetäjäksi). Nyt on kyseessä  kuningaseukalyptus Eucalyptus regale, sekin Australian etelärannikolta. Puu saattaa kasvaa myös yli 100 m:n korkuiseksi. Tämä yksilö on erisnimeltään El Grande, sen päivät päättyivät 2003.
Eukalyptukset Eucalyptus kuuluvat koppisiemenisiin Magnoliophyta eli kukkakasveihin, joka kehittyi maapallolle havukasvien eli paljassiemenisten jälkeen n. 229-250 miljoonaa vuotta sitten. Kukkakasvilajeja tunnetaan noin neljännesmiljoona. Ne jakautuvat kahteen pääryhmään sen perusteella, kuinka monta ensi- eli sirkkalehteä siemenestä tulee itäessä. Saadaan yksi- ja kaksisirkkaisten isot pääryhmät.

Mennään nyt kaksisirkkaisiin ja myrttikasvien Myrtaceae heimoon. Kasvilajeja siinä lienee 3000, ja sukujakin 130-150.  Se on kaksisirkkaisten puuvartisten kasvien iso ryhmä.
Kuumepuut E. globulus saattavat nekin kasvaa jopa 70 m:iin. Ne ovat Tasmanian kansalliskasveja ja ensimmäisiä eurooppalaisten hyödyntämiä tuliaisia näiltä seuduilta. Kuvassa näkyy lämpimien seutujen tyypillinen punainen maaperä, joka selittyy rautayhdisteiden hapettuessa tulevasta väristä. Jos se joutuu avoimeksi maaksi, se voi muutamassa vuodessa kovettua lateriitiksi, joka on lähes kivikovaa, mutta jos paikalla on metsän tai ruohoston ekosysteemi, se pysyy yleensä pehmeämpänä ja hyvin kasvattavana.
Eukalyptuksia Eucalyptus on puolestaan n. 700 lajia, ja ne muodostavat Australiassa ja lähialueilla melkeinpä kaikki eri kasvillisuustyypit, oli sitten kyseessä rehevä metsä tai kuiva pensaikkoaro. Ne ovat hyvin sopeutuneita erilaisiin ympäristöihin. Nykyisin on huomattu, että aikojen kuluessa kehittyneet lajit pysyivät omina lajeinaan, kun ne kasvoivat siellä alkuperäisympäristössään. Muualle tuotuina ja lähekkäin kasvaessa on alkanut kehittyä runsaasti erilaisia vaikeasti määriteltäviä lajiristeymiä.

No se ei haittaa, jos ajatellaan, että näitä puulajeja istutetaan nykyisin etupäässä selluloosan tuotantoa varten ympäri lämpimiä alueita koko maapallolla, varsinkin etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Siihen tämä kasviryhmä sopii nopeakasvuisuutensa takia hyvin, metsä tulee hakkuuvalmiiksi jo 25-30 vuodessa. Nopeakasvuisuus perustuu siihen, että myrttikasvien suvussa on kaksi nilakerrosta puuaineksen molemmilla puolin johtamassa ravinteita. Vesihän kulkee aina puuaineksen soluissa.

Lisäksi eukalyptukset kasvattavat juuret syvemmälle ja näin kuivattavat maata paikoissaan. Sillä on merkitystä soisilla seuduin, joissa viihtyy mm. malariasääskiä, ja saadaan täten maaperä kuivemmaksi ja hyttyset vähemmiksi.

Eukalyptuksilla on eteerisiä eli haihtuvia öljyjä, joiden vuoksi niitä on aikoja käytetty myös lääkinnässä, kuten tuota kuumepuutakin. Öljyt tekevät myös puuaineksen kestävämmäksi lahottajasieniä vastaan. Näin nämä metsät torjuvat myös kilpailijona toisia puulajeja, jotka eivät pysty kasvamaan hakkuuaukkoihin uutta taimistoa istutettaessa.

Tässä vielä puukuva hopeadollarista eli E. cinerea-puusta. Sillä on poikkeuksellisesti pyöreät lehdet koko elinaikansa. Eukalyptuksille on ominaista, että pyöreä muoto on vain aluksi kehittyvissä ns. nuoruuslehdissä, ja myöhemmin kehittyy suikeita aikuislehtiä, jota tyypillisesti roikkuvat lehtiruotinsa varassa. Kaikille niitä ei kuitenkaan kehity.

Tänäkin joulunalusaikana näin mainostettavan eukalyptusvihtoja, joissa on noita suikeita kielimäisiä lehtiä. Liekö olleet suomalaiset siirtolaiset kehittämässä moisia, tuoksu on varmaan ihana, kun sopivan lajinen lehvästö haudutetaan kuumassa vedessä. Lapsuudessa maistellut eukalyptuskarkit olivat lähes ensimmäisiä makeisia sodan jälkeisen pula-ajan päätyttyä..
No vihtojakin saa myös keinotekoisesti valmistettuina ja sama vihta voidaan käyttää monta kertaa...

Maustepippuri
Myrttikasveihin kuuluu myös maustepippuri Pimenta dioica. Sen sijaan muut pippurit kuuluvat heimoon Piperaceae, joka ei ole edes lähisukua myrteille. Maustepippuri on peräisin keski-Amerikasta ja läheisiltä Länsi-Intian saarilta, joissa sitä mm. Jamaikalla kasvaa luonnonvaraisesti niin paljon, ettei viljelyksiä lainkaan tarvita.
Maustepippuri on tärkeä mauste joulun aikaan, varsinkin silloin, jos lipeäkalaa on tarjolla. Mutta mm. säilönnässä, keitoissa ja lihapullissa sen paikka on varma.

Välimerenmyrtti
Myrttejä on Euroopassa luonnonvaraisena vain yksi, nimittäin välimerenmyrtti Myrtus communis. Se oli suosittu kasvi ruukkupuutarhoissa aikaisempina vuosisatoina, ja soveltui ikivihreänä myös pohjoiseen pappiloiden ja kartanoiden salien ruukkukasviksi. Niissä huoneissa oli tavallista vähemmän lämmitystä, joten viileä talvikausi sopi mainiosti näille talvipaikaksi.

Suomyrtin latvuksia on nähtävillä matalissa rantapensaikoissa yleensä puolen metrin -metrin kokoisina, seurassaan suopursua, vaivaiskoivuja tai puuntaimia. Kasvin tyveltä lähtee maarönsyjä, joiden avulla se laajentaa aluettaan. Sitä on myös käytetty koristekasvina puutarhoissa, mutta vesi on usein rajatekijä.
Suomen luonnossa ei kasva yhtään myrttikasvia. Paikoitellen rantapensaikoissa voi löytyi kyllä suomyrtti Myrica gale, jonka kuitenkin kuuluu heimoon Myricaceae. Se on samaa pääryhmää Fagales kuin esim. koivu- ja pyökkikasvit. Myrttiin sitä ei yhdistä muu kuin nimi. Ehkä se on ollut nimen perusteena, kun sekin on ollut ainakin aikoinaan rohdos- ja lääkekasvi.
Suomyrtin hedekukintoja, jotka ovat nähtävillä jo syksyllä tummanruskeina tai melkein mustina, mutta avautuessaan lähempänä kevättä väri muuttu tummanpunaiseen.
Suomyrtin uutetta käytettiin ennen humalanviljelyn aikaa mm. oluen ja siman mausteena, sittemmin (ja vieläkin) myös viinan mausteena. Miksiköhän, sillä suomyrttiuutteen on todettu aiheuttavan päänsärkyä. Eikös sen saa muutenkin alkoholijuomista?
Joskus muinaisina aikoina kuulemma viikingit tekivät suomyrttiviinasta sotilaille ennen taistoa nautittavia rohkaisuryyppyjä, joiden tarkoitus oli lisätä kiukkua ja vimmaa.

Tuoksuvaa joulunaikaa!